Raitistuminen ja usko

Usko liitetään aika usein raitistumiseen. Kaksitoista askelta, joita käytetään AA/NA-ryhmissä sisältävät vahvasti Jumalan. Minäkin tunnen ihmisiä, jotka ovat raitistuneet tulemalla uskoon tai vastaavasti tulleet uskoon raitistumisen myötä. Hyvä näin, itsekin uskon Jumalaan. Itselläkin on kokemusta Jumala uskolla raitistumisesta. Siitä tosin on aikaa jo 38-vuotta, ajatella, tulin uskoon 17-vuotiaana. Nykyisin lienee syytä tarkentaa että tulin uskoon kristinuskon kolmeyhteiseen Jumalaan. Huikeaa, nuori addikti sai vapautuksen. Siihen loppui jopa tupakointi, päihteistä ja moraalittomista elintavoista puhumattakaan. Toimii. Nyt tulee se mutta. Tällä toisella kertaa minun täytyikin tehdä oma osani.

Tämä on kiinnostava aihe, sillä mielessäni on käynyt monesti, että mitä tapahtuu kun totaali-ihmeen kokenut päihteiden sekakäyttäjä jatkaa raitistunutta elämäänsä niiden ihmisten kanssa, ketkä ovat kokeneet läheisinä päihdearjen? Äkkiä aateltuna tulisi mieleen, että kaikki olisivat iloisia ja kiitollisia tapahtuneesta, varsinkin jos raitistumista on odotettu ja rukoiltu.

Raitistuminen tuo aina paljon odottamattomia muutoksia ihmissuhteiden dynamiikkaan, mutta "ihmeraittius" tuo tullessaan nopeat muutokset. Ensinnäkin hämmennys Jumalan ihmeestä, miten sen kanssa oppii olemaan, ymmärrys ei riitä käsittämään sitä, että minä olisin näin merkittävä Jumalalle ja toiseksi hämmennys siitä, että kestääkö tämä ihanuus. Raitistuneesta tulee osallinen, täysvaltainen perheen jäsen, muiden ja itsen asettama syntipukkirooli ei enää istu, oma tahto ja mielipiteet saavat raittiina oikeutuksen, tunteetkin nousevat pintaan ja tulevat käsittelyyn. Ulottuukohan raitistumisen ihme myös läheisiin? Uskon, että jotakin tapahtuu, mutta mitä ja koska, niin se harvoin selviää.

Voivatko läheiset keskustella päihteiden käyttäjän entisyydestä Jumalan ihmeen kautta raitistuneen kanssa? Pitääkö vaieta kaikki se, mitä lähipiiri ajattelee tai kokee, koska Jumala on tässä mukana? Onko "ihmeraitistuneen" kohdattava menneisyytensä teot, onko hänellä velvollisuutta käydä läpi läheistensä kanssa aiheuttamaansa häiriötä vai odotetaanko lähipiiriltä anteeksiantavaa ja poispyyhkivää asennetta Jumalan anteeksiantoon vedoten? Odotetaanko samaa armollisuutta lähipiiriltä, mitä Jumala on osoittanut raitistuneelle?

Varmasti moni raitistunut voi sanoa, että raitistumisen myötä vaikeudet vasta alkavat kun ne otetaan raakana vastaan, tältä ei pelastu myöskään Jumalan ihmeen kautta raitistunut. Mielestäni asiat ja arvot on kohdattava. Vastuu meidän teoistamme ja valinnoistamme on kuitenkin aina meillä ihmisillä, usko ei vapauta meitä vastuusta. Samoin kun raitistuminen ei vapauta vastuista, mutta Jumala hyvyydessään antaa voiman ja mielekkyyden kohdata vaikeatkin asiat retkahtamatta nopeaan helpotukseen.

Oman raitistumisen myötä olen kokenut Jumalan armoa uudella tavalla päivittäisessä elämässä. Olen kokenut lukuisia pieniä ja suuria ihmeitä matkalla raitistumiseen. Minun elämäni Jumalan ihmeet tulevat oivalluksissa, valinnoissa, kohtaamisissa, terveydentilassa ja erityisesti voimattomissa hetkissä. Usko, rakkaus ja armollisuus ovat saaneet uuden merkityksen raitistumisprosessin myötä käsittelyyn tulleiden asioiden uudelleen tarkastelussa. Olen saanut raitistuttuani asemoitua uutena ihmisenä muuttuneeseen maailmaan.

Uskon muuttava voima on selittämättömän suuri. Usko itsessään muuttaa ajattelumaailmaa ja huomio kohdistuu itseään suurempaan kaikkivaltiaaseen voimaan ja sen myötä tuleva sisäinen rauha, armollisuus ja rakkaus siivilöi kaiken ulkoapäin tulevan. Usko ei todellakaan poista tunteita, mutta tunnetilat on helpompi käsitellä, kun voi luottaa siihen, että minua kannattelee Jumala kaikessa.

Usko pintauttaa totuuden ja totuus tekee vapaaksi, mutta totuus myös sattuu. Totuuden kautta tullaan näkyväksi, silloin ollaan totta myös toisillemme. Raittiutta ylläpidetään uskon avulla, joskus usko omavoimaisuuteen ja pystyvyyteen on kova mutta usko Jumalan auttavaan voimaan on se mikä kantaa.

Ollaan ihmisiksi

Rakkaudella jypä